Page 41

Keilaaja 3 | 2016

Nurmiloille Firmakeilailun Euroopan mestaruus Firmakeilailun EM-kilpailuissa Italian Bolognassa ei aivan männävuosien menoon ja suomalaismenestykseen ylletty, plakkariin kertyi vain yksi mitali, mutta se oli kultaa. Mari ja Panu Nurmilo voittivat jännittävien vaiheiden jälkeen sekaparikilpailun mestaruuden. Suomi on vuosien varrella tottunut KEILAAJA | 41 mellastamaan Firmakeilailun EMkilpailuissa ja parhaan maan pystiä on usein kannettu kotimaahan. Nytkin suomalaisia oli mukana iso joukko jokaisessa kilpasarjassa, naisten parikilpailussa, sekaparikilpailussa ja joukkuekilpailussa. Firmakeilailussa meno on aika lailla rennompaa, kuin oikeissa arvokilpailuissa, mutta kyllä jokainen varmasti parhaansa tekee. Rentoutta kuvastaa se, että ehjän, ja usein tyhjänkin, ruudun jälkeen kuuluu läpsyttää paitsi joukkuetoverien myös vastustajien kanssa. Aikamoista läiskintää ja hurraamista kisat olivat. Myös järjestäjien toiminta on pari astetta alemmalla tasolla kuin arvokisoissa. Bolognassa parikilpailut keilattiin 24-rataisessa nykyaikaisessa hallissa ja joukkuekilpailut 40-rataisessa puurataisessa ”retrohallissa”. Kun alkukilpailussa keilataan kolme kolmen sarjan blokkia ja hoito tehdään kahden erän välein, tulee kaikille yksi tai kaksi blokkia jo pelatuilla radoilla. Kun erissä oli eri määrä joukkueita, pääsivät jotkut keilaamaan useampia eriä hoidetuilla radoilla. Ainakin puuratahallissa tuo merkitsi joukkueelle äkkiä parisataa pistettä parempaa tulosta blokkia kohti. Se ei tuntunut järjestäjiä eikä suurinta osaa joukkueistakaan haittaavan. Kultaa Poriin Mestaruuksia oli siis jaossa kolme. Ne jakautuivat kolmelle maalle, Suomeen, Hollantiin ja Itävaltaan. Mari ja Panu Nurmilo toivat Suomelle kultamitalin sekaparikilpailussa todella jännittävien finaalivaiheiden jälkeen. Nurmilot johtivat kisaa yhdeksän sarjan jälkeen, mutta semifinaalissa saksalainen MoTa- Wi nousi niukasti edelle. Kun muut parit olivat jääneet kauas taakse, kamppailivat nämä kaksi mestaruudesta samalla rataparilla viimeiset kolme sarjaa. Nurmilot kavensivat ensin eron yhteen pisteeseen ja karkasivat sitten ennen viimeistä sarjaa reilun 70 pisteen johtoon. Huipentumasta suuren teki MoTaWin Tanya Theissen, joka paukutti viimeiseen sarjaan yksitoista kaatoa jonoon ja vasta viimeisen heiton kymppikeila tuhosi kolmesatasen. Tanyan jonon myötä ero kaventui, vaikka molemmat Nurmilot tekivätkin triplat sarjansa puoliväliin. Kymppiin Mari teki tuplan. Panulle jäi heti neloskeila pystyyn ja paikon jälkeen tilanne oli se, että saksalaismieheltä vaadittiin kahta kaatoa kymppiruutuun. Benny Schultze teki yhden, mutta toisella heitolla jäi kymppikeila jököttämään ja Nurmilot voittivat mestaruuden yhdeksän pisteen erolla. Naisten parikisassa hollantilainen Snijder Bouw oli murskaavan ylivoimainen jättäen kakkoseksi tullutta TKD Quellea Saksasta lähes 600 pistettä. Kangasalan kunta oli paras suomalaisjoukkue kahdeksannella tilallaan. Joukkuekilpailua hallitsi karsinnassa Snijder Bouwin nelikko. Finaalivaiheessa vaihdettiin hallia ja siellä itävaltalainen BBSV puristi hollantilaisten ohi ja vei mestaruuden 33 pisteen erolla. Suomesta vain Caverion pääsi viimeiseen vaiheeseen sijoittuen lopulta kymmenenneksi. Kolmesatasia Vaikka keilaajien taso oli melko kirjava, syntyi paljon kovia tuloksia, kolmesatasiakin tehtiin viisi. Snijder Bouw’n Jeffrey van der Wakker onnistui kahdesti ja Phil Hulst kerran. Naisten kisassa saman firman Simone Boonstra veti myös täyden 300-sarjan. Viidennen teki sekaparikisassa italialainen Fabrizio Donini. Joukkuekilpailussa parhaan yhdeksän sarjan tuloksen pelasi Phil Hulst, 2126 (236,2). Suomalaisista päälle kahden tonnin keilasivat SKL:n Olli Pakonen, 2039, Sandvikin Petri Mannonen, 2014 ja Anvian Kari Saari, 2000. Naisten parikisassa lujinta vauhtia piti Simone Boonstra hirmulukemalla 2136 (237,3). Paras suomalainen oli Kangasalan Palmu Heinänen, 1609. Sekaparikisan naisten kovimman karsintatuloksen latoi Tanya Theissen, 1987 (220,8). Suomalaisista paras oli Mari Nurmilo, 1940. Miesten paras oli italialainen Alessandro Del Carmine, 2152 (239,1). Suomalaisista parhaiten keilasivat Panu Nurmilo, 2133 ja Bowling 4 Youn Antti-Pekka Lax, 2043. TEKSTI JA KUVAT: PEKKA KORPI Nurmilo Oy:n Mari ja Panu Nurmilo keilasivat sekaparikisan EM-kultaa Italian Bolognassa.


Keilaaja 3 | 2016
To see the actual publication please follow the link above