Page 40

Keilaaja 3 | 2016

Junnu Tour huipentui Tampereen Kaupissa Junnu Tour kausi huipentui Tampereella pelattuihin finaaleihin, joissa riitti jännitystä loppuun asti. Voittajiksi saatiin ”vanhoja” konkareita ja uusia yllättäjiä. TEKSTI OJA KUVAT: ROLF CARLSSON losuhteeksi valittu 41 jalkaa pitkä, tasainen öljyprofiili, oli tarpeeksi haastava, mikä teki peleistä heti mielenkiintoisia ja hauskoja, ainakin katselijoiden ja varmaan pelaajienkin mielestä. Tulostaso pysyi kohtuullisena, mikä oli hyvä juttu, kun pelattiin omissa ikäryhmissä ja ilman tasoituksia. Paikkaaminen oli kunniassa ja pelilinjatkin piti hakea sen mukaan, mihin pallot ja käsi taipuivat. Vaihe ykkösessä eli kahdeksan sarjan osiossa saatiin vain yksi paritulos, jonka teki Bayn Ville Rajala, 1652. Mainittakoon myös Pyry Puharinen, joka kauhoi lapiotyylillä 1512 minipojissa. Kahdeksan sarjan jälkeen tehtiin ratahoito ja jatkettiin pudotuspeleillä, joissa näkyi jo useita paritulossarjoja. Ja löytyihän sieltä ne taistelijatkin, kun pelattiin vastustajaa vastaan, eikä pelkkää tulosta. Vanhemmissa pojissa konkarit veivät, vaikka matkan aikana kärkipaikat elivät. Ville Rajalan ja Mainareiden Tomas Käyhkön välierä meni Villelle 2-0. Toisessa välierässä Bayn Kaaron Salomaa aloitti vahvasti All Starsin Santtu Tahvanaista vastaan ja voitti ensimmäisen sarjan 215-194. Sitten Santtu löysi pelilinjat ja otti kaksi seuraavaa sarjaa. Loppuottelussa Ville oli Santtua vahvempi ja korjasi mestaruuden selvin lukemin 211-185 ja 224-163. Vanhempien tyttöjen välierässä Ani Juntunen, Giants, voitti Senni Savikurjen, Rä- Me, 2-0. Toisessa välierässä EM-kävijöiden kesken vaadittiin kolme sarjaa, ennen kuin voittaja selvisi. Vilma Salo, FC-Kotka, voitti Bayn Riikka Hakalan 2-1. Loppuottelussa Vilma ja Ani keilasivat ensimmäisen sarjan 176-178 ja toisen sarjan lopussa Ani varmisti triplalla pelin itselleen 207-178 sarjoin ja otti voiton 2-0. Nuorempien poikien sarjan välierissä kohtasivat Niko Aleksi Paananen BC-Rännäreistä ja Arttu Reinikainen, ICE-BOW. Pelin voitto kirjattiin Nikolle 2-0. Jesse Ahokas, Bay, sai vastaansa KooTeeKoon Miko Hallikaisen ja kukisti hänet 2-1. Loppuottelussa molemmat 40 | KEILAAJA hakivat heittoa ja sarjaerot olivat isoja, mutta Niko voitti 2-1 numeroin. Nuoremmissa tytöissä Teea Mäkelä, TPS, aloitti vahvasti, kun muille tytöille olosuhde tuotti vaikeuksia. Välierissä piti hakea heittoa, mutta kahdella voitolla KooTeeKoon Essi Pakarisesta Teea eteni loppuotteluun. Toisessa välierässä kohtasivat Elice Piksilä, GB, ja Jaana Rapeli, Kei-Lit. Elice haki paikkopallolla tehoa ykkösheittoon ja onnistuikin kohtalaisesti vieden pelin 2-1. Loppuottelussa Teea löysi oikean heittolinjan ja vei kahdella paritulossarjalla voiton 2-0. Minipojissa GB:n Pyry Puharinen pelasi kahdeksan sarjaa omilla luvuillaan 1512 ja oli välierässäkin vahva voittaen Miki Parrolan, HWT, 2-0. Toisessa välieräparissa Oskar Halminen, GH, ja Simo Uosukainen, IKK, joutuivat pelaamaan kolme sarjaa selvittääkseen paremmuuden. Oskar eteni loppuotteluun 2-1 voitolla. Loppuottelussa Oskar voitti ensimmäisen sarjan parituloksella ja pelistä tuli trilleri. Toinen sarja meni Pyrylle 177-161 ja mentiin kolmanteen sarjaan. Se päättyi Pyrylle pistein 198-173. Minitytöissä Ella Rantamäki, XX, teki ”pyryt”. Hän otti alkupeleistä piikkipaikan ja kukisti välierässä toisen Tampereen tytön, Eevi Lähteenmäen. Toisessa välierässä edellisen vuoden mestari Peppi Konsteri, TPS, joutui tiukassa kahden sarjan väännössä tunnustamaan Hämeenlinnan Juvel-Teamin Mila Nevalaisen paremmakseen. Loppuottelussa Ella vielä paransi vauhtia ja voitti Milan 2-0. Junnu Tour on vakiinnuttanut paikkansa junnujen tärkeimpänä kotimaisena kisana. Pelaajamäärät ovat osakilpailuissa pysyneet tasaisen hyvinä, poikia on ollut 75-85 ja tyttöjä 25-35. Kaudella 2015-2016, joka oli kolmastoista, kävi 166 junnua kokeilemassa osumatarkkuuttaan kuudessa osakisassa, poikia oli 124 ja tyttöjä 42. Kiitokset Bowling Oy:lle ja Kai Virtaselle JT:n sponsoroinnista. Junnu Tourin finaalien tulokset edellisellä sivulla. Tamperelainen Ella Rantamäki hallitsi Junnu Tourin minityttöjen finaaleja kotiradoillaan. Niko Aleksi Paananen voitti nuorempien poikien sarjan loppuottelussa EM-hopeamitalisti Jesse Ahokkaan ja vei voittopystin Äänekoskelle. Junnu Tour


Keilaaja 3 | 2016
To see the actual publication please follow the link above