Page 31

Keilaaja 2 | 2016

Ohiheittoja ja sivuosumia KEILAAJA | 31 Veteraanit vapaina Raimo Palokoski Matkakumppanieni Hillevin ja Pekan kanssa pohdimme viime keväänä senioriturnauksessa Saksan Osnabruckissa, että voisikohan tänne tulla autolla. Perinteinen matkustustapa lentäen ja autoja vuokraten on useinkin pitkästyttävää roikkumista lentoasemilla ja aika hintavaa. Valtaosa kisabudjetista menee lentoyhtiöille. Päätimme tämän kerran kokeilla, pärjäämmekö autolla matkustaen. Keskiviikkona, maaliskuun toisella viikolla, vaihdoin kesärenkaat autoon, Saksassa kun ei saa nastarenkaita käyttää. Sillä aikaa Hillevi ja Pekka ajoivat kuuden tunnin siirtymää kotoaan Turkuun, josta laiva lähti illalla. Laivassa nukkuminen on aina jotenkin levotonta ja vaikeaa, mutta jonkinlaisen horroksen jälkeen herättiin ja siirryttiin autoon. Kauan odotettu ja kiehtova matka läpi Ruotsin, Tanskan ja pohjois-Saksan oli edessä. Ilman lämpötila oli nollan vaiheilla ja matka Ruotsin halki oli sumuista ja koleaa. Kööpenhaminan vaiheilla aurinko pilkahteli ja ensimmäinen pitempi tauko, 850 kilometrin jälkeen, pidettiin Puttgardenin lautalla. Noin tunnin lauttamatkalla olimme siirtyneet Saksaan ja alkoi 350 kilometrin loppusuora. Oli riemastuttavaa olla tilanteessa, mistä on haaveillut pikkupojasta asti. Saat ajaa niin nopeata vauhtia kuin auto ja pää sietävät. Riemastuttava tunne, kun navigaattori näyttää nopeutta 150 kilometriä tunnissa ja radiossa laulaa Jamppa Tuominen ”Elämäsi parhainta aikaa”. Samalla hetkellä poliisi ajaa ohi pakettiautolla. Yllättävän hyvin sitä sopeutuu korkeisiinkin nopeuksiin, liikenne soljuu hyvässä rytmissä ja siihen tottuu nopeasti. Pimeys saapui keskieurooppalaiseen tapaan yht’äkkiä, mutta silloin olimmekin jo Osnabruckin ruutukaava-alueella. Aikaa oli kulunut vajaa 13 tuntia ja matkaa taitettu 1240 kilometriä. Aluetta hallitsee keskusrautatieasema, sen vasemmalla puolella on hotelli, josta seuraava rakennus on keilahalli. Matkamme päätarkoitus eli keilaaminen meni normaalisti. Hallissa oli hoitokone yllättäen hajonnut ja ratoja voideltiin paikallisesta diskosta lainatulla koneella. Hoidon nimi oli Middle Road, siis nimi oli. Todellisuudessa kukaan ei tiennyt, missä oikein milloinkin mennään. Kettusen Jomppekin sanoi, että nyt ei kyllä tiedä onko hidasta vai nopeeta. Jomppe ja Puurusen Make olivat tulleet lentämällä, vaimot mukanaan. Tuskaisten alkuerien jälkeen saavutimme kaksi finaalipaikkaa, joilta kuitenkin pudottiin ensimmäisen osion jälkeen ulos. Jos kotimaassa on pääsääntöisesti kaikki asiat paremmin kuin ulkomailla, niin palvelukulttuuri on esim. Saksassa aivan eri tasolla. Suomessa on ohjeita: pakkaa ja lähetä, tyhjät astiat tähän, vie ja tuo. Saksassa tarjoilijat kiertelevät pelialueella ja kyselevät onko nälkä tai jano, jos tilaat vaikka Fantan, se tuodaan tarjottimella viereen, lasissa jäiden kera, silti hinnat halvempia kuin kotona. Ainoastaan vesi on kalliimpaa. Paluumatka sujui jo rutiinilla, ensin nopeampi osio ja taas Ruotsin läpi sumussa ja tihkusateessa. Nykymaailman menosta muistutti passintarkastus sekä Saksan että Tanska rajalla. Saavuimme laituriin kahden korvissa yöllä ja laivanlähtöön oli vielä viisi tuntia. Aika meni leukoja loukuttaessa ja pilkkiharjoituksia suorittaessa. Viimein laiva saapui ja meriaamiaisen jälkeen väsyneet matkaajat vetäytyivät hytteihinsä purkamaan univelkojaan. Tämänlainen automatkailu kyllä puolustaa paikkaansa. Aikuiset ihmiset irtautuvat arjesta ja arjen murheista. Hermo lepää, hetkessä ovat vain sinä ja tie. Yhteen kuulunut ryhmämme, Pekka, Hillevi ja minä elimme hienoja hetkiä. Puhuttiin kaikki asiat, kipeätkin, halki poikki ja pinoon. Erittäin terapeuttista, sanon minä. Matka tehtiin 12 vuotta vanhalla autolla, johon vaihdettiin öljyt ja kesärenkaat. Jos jaksaa kuskia vaihtaen istua autossa puoli vuorokautta, näkee maailmasta muutakin kuin hotellin ja keilahallin. Matkan kustannukset olivat henkeä kohti noin 350 euroa, sisältäen bensakulut, laivamatkat kahdella hytillä ja autolla edestakaisin, silta- ja lauttamaksut sekä hotellin kolmelta yöltä. Matkassa oli kolme yli 60 vuotiasta henkilöä, nainen ja kaksi miestä. Nautimme suunnattomasti ajaessamme pitkin moottoriteitä, radiossa soi Sorsakoski ja olimme vajaan viikon ajan nuoria, terveitä ja vapaita. Saavuimme Turkuun maanantaiiltana yhdeksän aikoihin. Hillevi ja Pekka lähtivät kuuden tunnin ajomatkalle koteihinsa. Olin vaipunut matkasta väsyneenä harhaiseen uneen, havahduin puhelimen pärinään puoli kolme yöllä. Hillevin lähettämässä tekstiviestissä luki: Ehjänä Kalajoella, olipa muuten mahtava reissu.


Keilaaja 2 | 2016
To see the actual publication please follow the link above