Page 23

Keilaaja 2 | 2016

KEILAAJA | 23 TKK palasi valtaan Lahdessa EIPÄ VARMAAN MONI OSANNUT ENNUSTAA, millaisessa tilanteessa SM-liiga pakkaili pallojaan Lahden kierroksen jälkeen. Sinne tultiin Bayn johtaessa TKK kakkosta kahdeksalla ja TKK ykköstä kymmenellä pisteellä ja sieltä lähdettiin TKK ykkösen johtaessa kahdella pisteellä Bayta ja Mainarit kolmantena tasapistein TKK 2:n kanssa. Jos kuoppasi TKK Talissa marraskuussa, teki Bay sen kotonaan helmikuussa. Liigakärkeä myllerrettiin Talissa syyskauden päätöksessä, kun TKK voitti 11 pelistään vain neljä. Bay voitti yhdeksän peliä ja karisti molemmat TKK:n joukkueet turvallisen tuntuisesti taakseen. Monet maalailivat kultamitalien osoitteeksi Lahtea. Mutta, mitä vielä. Lahdessa roolit menivät toisinpäin. TKK marssi voitosta voittoon keräten täyden 22 pisteen potin, Bay voitti vain viidesti. TKK pääsi kotikierrokselleen Kauppiin kahden pisteen johtoasemasta ja uudelleen kirkastunut kullan kiilto silmissään. TKK:n tavoite on tälle kaudelle ollut alusta asti kaksi mitalia ja ennen Lahden kierrosta sitä historiaa jo valmisteltiin. Lahdessa seuran kakkosjoukkue keilasi lauantaina viisi voittoa, mutta sunnuntai oli sitten synkkä. Voittosarakkeeseen tuli vain yksi merkintä. Enemmänkin oli tarjolla, mutta pari jo ”varmaa” voittoa luisui käsistä viimeisissä ruuduissa. Eniten jäi varmasti kaivelemaan tappio Mainareita vastaan kuudella pisteellä. Lahden olosuhteena oli 38 jalan Atlanta ja tulostasosta povattiin alhaista ja sitä se muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta olikin. TKK ja Mainarit vetivät lauantaina yli 1100 keskiarvoilla, TKK parhaana 1126 ja Mainarit pinnan vähemmän. Yli 1050 keskiarvoon mainittujen lisäksi ylsi vain TKK kakkonen. Alle tonnin keskiarvoihin jäivät helsinkiläiset lippulaivat Patteri ja GB. Maaginen 1200 raja ylitettiin kahdesti, TKK teki toiseen sarjaansa 1224, Mainarit kolmanteen 1211. Yli 1100 sarjoja oli lisäksi 11. Lauantai oli puhdas tamperelaisjuhla, ykkönen voitti kaikki pelit, kakkonen viisi. Syksyn ryhmässä ynnä muut tarponut RäMe oli hyvässä iskussa ja kohensi viiden voiton myötä asemiaan sarjataulukossa mukavasti nousten 10. sijalta kolme pykälää ylemmäs. Ilahduttavaa oli nuorten, Matias Luosujärven ja Matti Juseliuksen pelit. Marek Talpa ja Janne Heikkiläinen ottivat vahvan roolin Mainareiden peleissä, molemmat vetivät yli 1400 kuuteen sarjaan. Kaivosmiehet hävisivät kaksi ensimmäistä peliään, toisen päivän tasokkaimmassa väännössä TKK:a vastaan 1184-1224. TKK:n menestyksen täydensi päivän pelaajan tittelin Marek Talpan kanssa 1443 (240,5) tuloksella jakanut Petteri Salonen. Vain kaksi voittoa kuudesta pelistään saavuttanut Bay pääsi yöunille vielä sarjan johtajana, mutta TKK oli jo kahden pisteen eli yhden voiton päässä. TKK:n joukkueet olivat tasapisteissä, Mainarit niistä kahdeksan pisteen päässä eli varsin selkeä oli sarjan kolmen kärki. Ysisata kahlasi kaikki kuusi peliään voitoitta ja ankkuroitui liigan jumboksi, Siniset voitti kaksi peliä ja teki neljän pisteen eron Ysisataan. Tiukat pelit voitoiksi Sunnuntaina TKK jatkoi tappioitta ja oli kierroksen ehdoton ykkönen. Myös Mainarit voitti kaikki viisi otteluaan ja kuroi isolta tuntuneen kahdeksan pisteen eron TKK kakkoseen kiinni. Sekä TKK että Mainarit olivat hyviä siinä, missä hyvän joukkueen kuulukin olla, ne käänsivät tiukat pelit tappioasemastakin viimeisissä ruuduissa voitoiksi. Mainareita ankkuroinut farmimies Pasi Uotila hoiti kaksi tiukkaa paikkaa hänelle ominaisella varmuudella. Se on tällä liigasysteemillä menestyksen avain. TKK ja Mainarit sekä hyvin jatkanut RäMe olivat selkeästi kierroksen kolmen kärki. Bay piristyi sunnuntaiksi kolmeen voittoon, saman verran peleistään voittivat Pinjets, Patteri ja RäMe. Tulostaso oli valtaosalla alhaisempi kuin lauantaina, mutta viisi joukkuetta paransi peliään. Eniten tasoaan nosti Pinjets, joka lauantaina sai juuri tonnin rikki ja keilasi sitten sunnuntaina toiseksi parhaan keskiarvon 1061,8, samaan ylsi myös Mainarit. TKK:n 1075,2 oli päivän paras. Plussalle kierroksensa saivat Pinjets ja TKK 2, molemmille kuusi voittoa. Bay ja Patteri voittivat viisi peliä, All Stars ja GH neljä. GB on edelleen jo viime kaudella alkaneen kehnon liigamenestyksen tiellä, nyt voittoja tuli 11 pelistä vain kolme, Siniset ylsi samaan. Kierroksen jumboksi jätetty Ysisata sai vai kaksi voittoa. Liiganousija Ysisadan taival on ollut kivinen. Avauskierroksella Turussa tuli kierroksen viimeinen sija, Talissa taakse jäi vain Siniset ja nyt taas se heikoimman titteli. Päivän pelaaja oli Petteri Salonen 1193 (238,6) tuloksellaan. Mies vei myös kierroksen pelaajan tittelin, siihen vaadittiin 11 sarjan keskiarvo 239,6. Petteri oli varsin ylivoimainen ykkönen sillä seuraavaksi parhaat jäivät yli kymmenen pistettä per sarja. Ennen viimeistä kierrosta ja mitalisarjaa TKK oli liigajohdossa 48 pisteellä ja Bay vahvana kakkosena kaksi pistettä tamperelaisten takana. Mainarit ajoi hyvän menestyksen myötä TKK kakkosen kiinni ja oli kolmantena. Patteri ja RäMe olivat seuraavina, vielä mitalihaavein. Niillä eroa kolmanteen sijaan oli kuusi pistettä. Perää piti Ysisata, jolla oli saman verran tappioita (24) kuin TKK:lla oli voittoja. Petteri Salonen oli runkosarjan paras pelaaja 44 sarjan keskiarvolla 224,4. sarjasta putoajan paikalle, TKK putosi Patterin taakse ja kuuden pisteen päähän pronssisijaa pitäneestä Mainarista. Ilman Lasse Lintilää Tampereella ollut RäMe kompastui sunnuntaina ulos mitalisarjasta. Se voitti Ysisadan ja Pinjetsin tavoin vain yhden pelin ja putosi kahdeksanneksi. Bay, Patteri, TKK ja All Stars voittivat neljästi. Bay oli päivän paras, mutta kierrosvoiton pokkasi Patteri. Bay oli saanut Kauppiin kokoonpanoonsa Sami Konsterin, joka keilasikin sunnuntaina hyvällä 218,2 keskiarvolla. Häntäkin tärkeämpi mies oli ankkuri Juhani Tonteri, joka takoi viisi sarjaa 230,2 vauhdilla. TKK kakkonen ei lauantaina kummoisia kotiyleisölle esittänyt, se voitti vain yhden pelin ja putoaminen mitalisarjastakin häämötti jo horisontissa. Sunnuntaihin ryhmä tuli terävämmin ja voitti kolme peliä viidestä. Niillä aukesi paikka Talin peleihin ja myös mitali pysyi tähtäimessä. Siniset aiheutti jo lauantaina närästystä muutamilla tempuillaan. Juuso Tiainen muun muassa heitti kymppiruudussa kaksi heittoa ränniin, kun vastassa oli Bay. Tasatilanteessahan paremmuuden ratkaisee voittoero ja tätä kai Tiainen ajatteli, se kun on TKK:lla selvästi parempi kuin Baylla. Sunnuntaina treenin aikana arvuuteltiin, tuleeko Siniset radoille ja kyllähän he onneksi tulivat treenin loppuminuuteille. Muiden liigajoukkueiden kommentit eivät olleet mairittelevia. Huhtikuun 16. päivä keilataan Talissa kuuden joukkueen mitalisarja, jonka jälkeen mitalistit ovat selvillä. Erillisiä pudotuspelejä ei miesten liigassa pelata. Siniset on ilmoittanut luopuvansa karsintapaikasta ja se on annettu Ysisadalle, joka saa vastaansa Kotkan ET:n.


Keilaaja 2 | 2016
To see the actual publication please follow the link above