Page 12

Keilaaja 2 | 2016

Giants piti asemansa kotikierroksella Porin Giants ja Lahden Bay erottuivat selvästi muista naisten SM-liigan Porin kierroksilla helmikuussa ja lähti Kaupin viimeisille kierroksille vain kinaamaan keskenään siitä, kumpi menee suoraan loppuotteluun. Porin Giants piti asemansa sarjakärjessä 12 | KEILAAJA myös kotikierroksiensa jälkeen. Ennen viidettä ja kuudetta kierrosta ero oli Lahden Bayhin 230 pistettä ja Porin kierroksella se miltei tuplaantui 453 pisteeseen. Nämä kaksi joukkuetta olivat ylitse muiden. Giants hallitsi lauantaina ja Bay sunnuntaina. Kolmantena ollelta Lappeenrannan RABC: lta puuttui luottoankkuri Marjo Hirvonen ja se näkyi. Joukkue ei pystynyt haastamaan koko viikonloppuna kahta kärkijoukkuetta. Ennen Tamperetta Rabbe taisteli GB:n kanssa kolmannesta pudotuspelipaikasta, eroa Rabben hyväksi 584 pistettä. FC-Kotka ja Tampereen Cherry olivat turvallisesti viidentenä ja kuudentena, Lohjan RäMe lähdössä karsintaan ja Rauman Smash suoraan ykkössarjaan. Giants voittamaton lauantaina Giants tuli valmiina viidennelle kierrokselle. Se teki selvää kaikista vastustajistaan ja ainoastaan kolmas peli R-ABC:a vastaan oli tiukka. Sen Giants voitti 22 pistettä, muut pelit se voitti selvin numeroin. Giantsin joukkuekeskiarvo oli yli 50 pistettä parempi kuin vastustajilla. Jättiläisten ankkurilla Sanna Pasasella oli selkeä näkemys siitä miksi he pärjäsivät niin hyvin. – Pelattiin järkevästi ja tajuttiin tulla ajoissa ylöspäin, joten suuria vaikeuksia ei tullut, Sanna totesi. Olosuhde tuotti osalle pelaajista suuria vaikeuksia, mutta Pasanen piti vähän tiukempaa keliä hyvänä. – Tuntui varsinkin alkuun liukkaalle ja tilaa ei ollut ulospäin, joten piti pitää peli simppelinä, Pasanen näki. Giantsia takaa ajava Bay pysyi kyydissä kierroksen kolme ensimmäistä ottelua, mutta tauon jälkeen lahtelaisten peli alkoi yskiä ja neljästä viimeisestä ottelusta tuli ainoastaan yksi voitto. Tämä tarkoitti myös sitä, että GB meni Bayn ohi kierroksen toiseksi parhaaksi joukkueeksi. Giantsin joukkue on tunnetusti laadukas, mutta viidennellä kierroksella se oli pitkälti Sanna Pasanen ja hänen kummityttärensä Neea Nurmilo poseeraavat hyvin sujuneen kierroksen jälkeen. Sanna Pasasen ja Piritta Majan varassa. Sannan 1520/7 sarjaa ja Piritan 1455/7 olivat kierroksen kaksi parasta henkilökohtaista tulosta. Kaiken kaikkiaan tulostaso jäi normaalia alhaisemmaksi, sillä parirajan ylitti vain viisi naista. Bay aloitti huiman kirin Viiden kierroksen jälkeen Baylla oli eroa kurottavana 1001 pistettä, joten loppukirin oli alettava, jos se mieli vielä voittaa runkosarjan. Lahtelaiset tulivat samanlaisella ilmeellä kuudennelle kierrokselle kuin Giants edellisenä päivänä. Bay voitti kaikki seitsemän kamppailua, mutta he joutuivat muutamassa ottelussa puristamaan tosissaan voittoon. Bay oli kuudennella kierroksella keskiarvoissa ylivoimainen, sillä se pelasi yli 40 pistettä kovempaa keskiarvoa kuin pahin kilpailija Giants. TEKSTI JA KUVA: OLLI PAKONEN Bayn huima päivä toi hymyn myös heidän ankkurinsa Eliisa Hiltusen kasvoille. – Huima päivä oli. Parannettiin todella paljon eilisestä, Eliisa kertoi. Hienon kierroksen pelanneet lahtelaiset tekivät järkevämpiä ratkaisuja sunnuntaina. – Pelattiin kaikki suunnilleen samoja linjoja tänään ja pystyttiin tätä kautta ratkaisemaan ongelmat paremmin yhdessä, Hiltunen kertasi tyytyväisenä. Giants voitti sunnuntaina viisi peliä ja ero kaventui 548 pisteellä. GB oli kierroksen kolmas jääden Baysta 783 pistettä. Myös sunnuntaina tulostaso jäi matalaksi. Kovinta vauhtia piti Eliisa Hiltunen 1493/7 sarjaa. Eliisan jälkeen tuli R-ABC:n Sanna Ohrimovitsch 1457/7. Parivauhtia keilasi kuusi naista.


Keilaaja 2 | 2016
To see the actual publication please follow the link above