Page 26

Keilaaja 1 / 2016

26 | KEILAAJA Vuoden Keilaaja Osku Palermaa Pori vei veteraaniturnauksen Perinteinen Veteraanien valtakunnallinen joukkueturnaus keilattiin jälleen Tampereella tammikuussa. Voiton korjasi Porin Keilailuliitto. Alkukilpailuun osallistui mukavasti 39 joukkuetta, uusiakin joukkueita oli mukana muutama. Veijarit Tampereelta oli alkukilpailun viidessä sarjassa paras joukkue hyvällä tuloksella 3302. Kahdeksan joukkueen loppukilpailuun selviytyivät GF Tampere, Porin Keilailuliitto, Lahden Bay, TKK Tampere, Kouvolan Keilailuliitto, Valkeakosken Keilailuliitto, Helsingin Bowlingliitto ja Veijarit Tampereelta. Alkukilpailussa tehtiin paljon hyviä tuloksia. Henkilökohtaisesti paras oli Lahden Bayn Sulo Hietala 1189. Naisten parhaana palkittiin Tampereen Cherryn Irmeli Lähteenmäki, 1027. Ennen perjantain loppukilpailua Tampereen veteraanikeilaajat kutsuivat pitkään ansiokasta työtä veteraanikeilailun hyväksi tehneen Eino Heleniuksen kunniapuheenjohtajakseen. Helenius on tehnyt työtä sekä Tampereen että Suomen Keilailuliiton veteraanivaliokunnissa. Näin neljän sarjan loppukilpailu sai hienon alun ja keilaajatkin alkoivat kaataa keiloja senarvoisesti. Valkeakosken avaus oli suorastaan murskaava, kolmen miehen tulos 802. Aarne Tuominiemi johti tuloksen tekoa komealla 319 pisteen sarjalla, ylimääräisellä heitolla jäi harmittavasti kuuluisa kymppikeila. Sitten astuivat vahvasti esiin porilaiset kipparinsa Pentti Laineen johdolla. Laine vasuroi 1009 sarjoin 285, 252, 240 ja 232. Eikä Pori sitten antanut mitään mahdollisuuksia muille, vaan otti toisen peräkkäisen voittonsa ylivoimaisesti. Loppukilpailun paras oli Pentti Laine, mutta hyvin vastaan laittoi Tampereen TKK:n Jarmo Saarikko keilaamalla tuloksen 1006, eroa jäi vain kolme pistettä. Tampereen Veteraanikeilaajat kiittävät kaikkia osanottajia ja toivottavat kaikki myös ensi vuonna tervetulleeksi Tampereelle kisailemaan. TEKSTI: TAPIO KUOKKANEN / TOIMITUS KUVAT: PIRJO TUOMINEN VUODEN KEILAAJAKSI valittiin jälleen Osku Palermaa, joka päihitti kilpakumppaninsa hyvän EM-menestyksen ja Japanin suurkilpailun voiton ansiosta. Osku Palermaa on jo vuosien ajan ollut Suomen ykköstykkejä. Sama meno jatkui myös vuonna 2015 arvokisamitalien ja turnausvoiton muodossa. Nämä ansiot toivat Oskulle jälleen Vuoden Keilaajan tittelin. Saavutuksista suurimmat ovat kaksi EMkultamitalia, triossa ja joukkuekilpailussa. Lisäksi hän otti hopeaa all eventsissä. Suurin henkilökohtainen menestys oli voitto olympiahankkeen vauhdittamiseksi järjestetyssä rahakkaassa Bowling World Openissa. Osku arvostaa valinnan korkealle. – Vuoden keilaajaksi valinta aina iso juttu meidän maassa. Meillä kun kuitenkin löytyy kärjessä jonkin verran kilpailua. Viime vuoteen oli tarkoitus mahduttaa mukaan muutama enempi huippusuoritus, mutta ikävä kyllä näin ei käynyt. Tosin huiput olivat sitten kyllä tosi hyviä. Päällimmäisinä huippuina Japanin Bowling World Open voitto ja EM-kilpailujen jälkimmäinen puolisko. Eikä Palermaa aio levätä laakereillaan myöskään jatkossa. – Tavoitteena on vuonna 2016 ja myös sen jälkeen pitää hyvää tasoa yllä, huonoimman päivän taso tosi korkealla ja huippupäiviä jonkun verran enempi. Arvokisoihin lähdetään aina muutaman mitalin perään, joista vähintään yksi olisi kultaa. Huipulle minulla on matkaa vielä. Mutta kokopäiväisenä keilaajana olisi tarkoitus pysyä ainakin seuraavat 12–15 vuotta. PEKKA KORPI Eino Helenius kutsuttiin Tampereen veteraanien kunniapuheenjohtajaksi. Porin voittajajoukkueessa keilasivat Raimo Palokoski (vas), Kauno Valaranta, Reijo Saarinen ja Pentti Laine.


Keilaaja 1 / 2016
To see the actual publication please follow the link above