Page 4

Kaupunkilainen No3 | 2016

4 KAUPUNKILAINEN LAHDEN KAUPUNGIN TIEDOTUSLEHTI – 3 • 2016 Fortuna on Kirsti Pöystin laji. Janne Salonen käy mielellään asiolla Aarrekodin lähellä pyörätuolillaan. Virkistystä, tukea ja sosiaalisia kontakteja Ina Ruokolainen, teksti Juha Tanhua, kuvat A arrekodissa Lahden Ankkurissa on vuosi sitten aloitettu päivätoimin-ta, jonka puitteissa vaikeavam-maiset pääsevät ohjaajien kanssa muun muassa pelaamaan, kuntoilemaan ja retkille. Työhön on palkattu fysio- ja toimin-taterapeutti ja saattaja, joka vie myös asukkai-ta asioille. – Aiemmin henkilökunnalla ei ollut juuri aikaa viedä asukkaita talon ulkopuolelle. Ke- säksi saimme myös kaupungin kesätyöläisiä, jotka ovat auttaneet toiminnan järjestämises-sä, toimintayksikön esimies Mervi Heininen kertoo. Fysio- ja toimintaterapeutti vastaavat päivätoiminnan suunnittelusta ja toteutta-misesta, minkä lisäksi heille kuuluu tuen tar-peen arviointi ja asumisvalmennus yhdessä hoitajien kanssa. Terapeutit hoitavat myös apuvälineasioita ja ohjaavat asukkaita ja hen-kilökuntaa. Jo ensimmäisinä kuukausina asukkaat ovat myös itse aktivoituneet toivomaan ja jär-jestämään toimintaa, mikä on tärkeä tavoite. Asukas Reijo Kuittinen järjesti parin tunnin risteilyn ikkunasta näkyvälle Vesijärvelle. – Katselin risteilymahdollisuuksia ja kävin kysymässä, ja risteily onnistui. Päivää piris-tää, kun on ylimääräistä toimintaa, Kuittinen kertoo. Tiimi tukee kuntoutusta Päivätoiminnan tavoite onkin tuoda vaihte-lua päiviin ja samalla kuntouttaa henkisesti ja fyysisesti. Aarrekotiin on rakenteilla myös terapiahuone, jossa on liikunta- ja kuntosali-laitteita. Talon kolmekymmentä asukasta ja työn-tekijät jaettiin kesän alussa kolmeen tiimiin, jotka on koottu toimintakyvyn mukaan. Osa asukkaista kykenee mm. laittamaan ruokaa asunnoissaan ja hoitamaan osan siivouksis-ta, osa on lähes täysin liikuntakyvyttömiä. Elokuiseen pelituokioon osallistuu Kuit-tisen ohella viisi muuta talon asukasta, joita avustavat fysio- ja toimintaterapeutti ja lähi-hoitaja. Fortuna-pelin ääressä kilpailuviet-ti nousee esiin, mutta silti asukkaat ehtivät myös vaihtaa kuulumisia. – Kirsti on meidän Fortuna-velhomme, fysioterapeutti Jenny Huikuri nauraa, kun Kirsti Pöysti tuulettaa huippupisteitä. Oma ovi ja asunto Aarrekodin asukkaat ovat vammautuneet joko onnettomuudessa tai sairauden vuoksi. Nuorin on 25-vuotias ja vanhin 73. Alkupe-räiset asukkaat olivat nuoria aivovammaisia, Uudistettava vammaispalvelulaki edellyttää, että vammaiset saavat yhä enemmän tukea itsenäiseen asumiseen ja kuntoutumiseen. Päivätoiminta ja tukipiste ovat keinoja, jolla ihmiset saadaan kodeistaan harrastamaan ja tapaamaan muita.


Kaupunkilainen No3 | 2016
To see the actual publication please follow the link above