IHLT_20170524_51

IH Kesälehti | 2017

Kesälehti 2017 KESÄ 51 Juhlavuosi värittää alueen tapahtumia Tapahtumat: Kaikissa alueen kunnissa on tarjolla monipuolisia kulttuuri- ja liikuntaelämyksiä pitkin kesää. TEKSTI Jari Niemi | KUVAT Itä-Hämeen arkisto Suomen 100-vuotisjuhla on lisännyt mukavasti tapahtumia Itä-Hämeen kuntien muutoinkin täyteläiseen kesään. Heinolassa juhlavuoden yksi merkittävimmistä näyttelyistä on valtion taideteostoimikunnan kaupunginmuseoon järjestämä Vielä hetki lapsena. State of the Art - nykytaidetta valtion taideteostoimikunnan kokoelmasta. Näyttely on avoinna taidemuseossa 10.6-3.9. Valtion taideteostoimikunnan näyttely on nyt kautta aikain ensimmäistä kertaa mukana Heinolan kesässä. Taideteostoimikunta muokkaa näyttelyä kunkin paikkakunnan näköiseksi ja jokaisen omiin teemoihin liittyen. Heinolan juhlavuoden taidekesän vahvana teema on lapset, sillä kaupunginmuseossa avautuu niin ikään 10.6. museon ja kaupunkilaisten laina-aineistoista koottu Pienet piimäsuut. Lapsen 100 vuotta Suomessa. Tämäkin näyttely kertoo monipuolisesti lapsuuden tarinaa aina marraskuulle saakka. Jotta kesä olisi kunnolla lapsellinen, Heinolan museot kokoaa kaupunkilaisilta leikkiin liittyviä vinkkejä ja leikittää lapsia useampaan kertaan Kivalterin talon pihamaalla ja järjestää satuopastusta taidemuseolla. Heinolan kesään laivalla saapuvia on usein vastassa joko Heiliksi valittu Inna Suoknuuti tai joku kaupunkioppaista. Heili ja oppaat jakavat mielellään tietoa tapahtumista, joista etukäteen tunnetuin on luonnollisestikin kesäteatterin tulkinta Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaisesta. Mikäli vanhat merkit ja Heinolan jo tavoittaneet kuiskeet pitävät paikkansa, on ohjaaja Jaakko Saariluoma onnistunut muokkaamaan esityksestä erinomaisen hyvin kesäteatterin lavalle istuvan huumoripaketin. Näyttelijäkatras Ilkka Forss, Ulla Tapaninen, Taisto Oksanen, Minttu Mustakallio, Katja Küttner ja Jari Pehkonen ovat kovan luokan ammattilaisia. Heinolan perinteinen ilmaiskonsertti Heinolassa Jyrää on vuorossa 6.8. ja lasten Jyrää 13. 8. Sysmän Suvisoiton (1.-8.7.) ohjelma on niin ikää vakuuttava. Festivaalin avauskonsertti esittää suomalaisten rakastamaa viihdemusiikkia Suomi-Filmien sävelten inspiroimana. VPK:n maisemalavalla säteilevät Arja Koriseva ja Hannu Lehtonen. Suvisoiton ja Järvi-Hämeen Osuuspankin arvoviululla menestyksekkäästi musisoinut Sara Etelävuori on koonnut ainutlaatuisen ohjelmiston viimeiseen Bellosio-resitaaliinsa. Tarjolla on myös harvinainen konserttivierailu, jonka ohjelmassa on muun muassa Kalevi Ahon säveltämä häälahjateos Osmolle ja Erinille sekä Stravinskin Sotilaan tarina. Lisäksi taiteellinen johtaja Esa Heikkilä on saanut päätöskonserttiin Mikkelin kaupunginorkesterin. Sokerina kokonaisuudessa on kuitenkin jälleen Krouvin lavan ilta, jota vauhdittaa J. Karjalainen. Sysmän kesän perinteisiin liittyy myös kirjakyläpäivät 7.- 9.7., Uotinpäivät 29.7. ja Kirjojen yö 11.-12.8., jolloin M.A. Numminen ja Pedro Hietanen lukevat runoilija Pentti Saarikosken runoja. Pertunmaan kesän kohokohtina ovat taas Koirakiven kesäteatteri, jonka näytelmänä on Laila Kinnusen elämäntarinan avaava Laila – Päivien kimallus (1.-15.7.) ja Pertun päivät 1.-2. 7. Joutsassa ohjelmaa riittää jokaiselle viikolle ja Joutopäivät 30.6-2.7. on kesän selkeä ykköstapahtuma. Hartolan kesässä odotukset kohdistuvat taas kerran markkinoihin, jotka ovat vuorossa 2. syyskuuta sekä Lepsala-Kumu Kuivajärvi-kyläyhdistyksen eräiltaan viikko markkinoiden jälkeen. Heinäkuun 15. päivä Linna-hotellissa järjestetään Mauno Kuusiston 100-vuotisjuhlakonsertti. Kulttuurin lisäksi Itä-Hämeen kesässä on tarjolla monenlaisia liikuntaelämyksiä. Heinolan Heiliksi valittu Inna Suoknuuti opastaa turisteja Heinolan kesässä. J. Karjalainen (keskellä) saapuu nyt ensimmäistä kertaa Suvisoittoon. Lännen Jukassa hänen kanssaan esiintyivät Ninni Poijärvi ja Mika Kuokkanen. ➜ Heinolassakin asuneen Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaisesta tehty kesäteatteriesitys on myynyt ennakkoon hyvin. Laila Kinnusen tarina avautuu Koirakiven kesäteatterin esityksessä Laila - Päivien kimallus. ➜


IH Kesälehti | 2017
To see the actual publication please follow the link above