IHLT_20170524_26

IH Kesälehti | 2017

26 KESÄ Itä-Häme Vaihtoehtoja maaliksi puun pintaan riittää TALOTOHTORI Siirsimme 1800-luvun puolivälissä rakennetun aitan rungon ja rakensimme siihen yläosan lisähirsistä. Hirret ovat osittain erivärisiä. Mikä on paras vaihtoehto hirsien pintakäsittelylle, tiedustelee Kari Savolainen. Vaihtoehtoina on olla tekemättä mitään, värjätä hirret jotenkin mökin harmahtavaan hirsisävyyn haalistuneen punamullan päälle tai maalata vaaleammat osat vaikka laimennetulla punamullalla, jotta päästäisiin yhtenäiseen patinoituneeseen sävyyn. Jos paikkaus saa näkyä, ei seinälle tarvitse tehdä mitään. Jos aitan haluaa yhtenäisen näköiseksi, koko rakennus kannattaa maalata punaisella keittomaalilla. Niin entinen isäntä olisi varmaankin tehnyt. Keittomaali peittää kertasivelyllä, eikä sen pohjaa tarvitse puhdistaa. Mitä vanhasta maalista irtoaa, sekoittuu uuteen maaliin. Kun kyseessä ei ole kaksikerroksinen mahtitalo vaan kohtalaisen pieni aitta, ei koko pinnan maalaaminen ole ylivoimainen urakka. Valkoisella keittomaalilla maalattuun taloomme on tullut paikka paikoin runsaasti mustia pilkkuja. Voinko olla varma, että tämä on sinistäjäsienten kukintaa eikä hometta? Mikä sen poistamiseen on tehokkain keino? Onko uudelleen maalauksessa paras käyttää valkoista keittomaalia? Paikoin pinnat ovat myös aika harmaantuneet. Tarttuuko ja pysyykö valkoinen keittomaali harmaantuneessa pinnassa, kyselee Raija Pitkänen. Keittomaali ei yleensä homehdu. Varmuuden vuoksi pintaa voi vuolla puhtaaksi mustien pilkkujen kohdalta, silloin siinä näkyy sinistäjän tekemä harmaa läiskä. Tai sitten koko puu on harmaata, sillä sen aiheuttaa juuri sinistäjä. Pilkut lähtevät tiskiaineella, mutta ilmestyvät uudelleen, koska niitä tuottaa syvällä puun sisällä kasvava sieni, jota ei sieltä saa pois. Lopullista ratkaisua kosteutta täysin läpäisevä keittomaali ei tarjoa. Siksi valkoista tai keltaistakaan keittomaalia ei pidetty punaisen veroisena; punaisessa mustat pilkut eivät näy niin hyvin. Pinnan harmaantuminen ei haittaa keittomaalin pysyvyyttä, sillä voi maalata vaikka sammalmättään. Kestävän valkoisen pinnan saa vain käyttämällä öljymaalia, joka läpäisee vettä hitaammin. Tosin sekin tuppaa nykyisin houkuttelemaan hometta, kun myrkyt on poistettu.Vanhetessa maalin homehtuminen vähenee. Öljymaali vaatii sileämpää pintaa ja omat temppunsa. Haluan maalata ison maalaistalon, jonka satavuotisjuhlat lähestyvät. Hirsitalo on laudoitettu, lattioiden ja katon eristeenä on sahanpurua. Remonttimiehet ovat ehdottaneet Lin Pellavaöljymaalia, mutta toivovat varmistusta asiaan, kertoo Helena Sjögrén. Tikkurilan Lin on ilmeisesti edelleenkin pellavaöljymaalia. Muita pellavaöljymaaleja ovat esimerkiksi Uula, Antiikkiverstas Wilman maali ja Rakennusapteekin ruotsalainen Ahlbäck. Uulatuote sai erikoisen sulan hattuunsa, kun Ranskan kranttu monumenttivirasto valitsi sen Versailles’n palatsin ja Louvren restaurointimaaliksi. Pellavaöljymaali siis sopii tarkoitukseen. Homeen torjunta vaatii kuitenkin tarkkuutta. On kiinnitettävä erityistä huomiota maalattavan puun laatuun, maalaussäähän ja –aikaan sekä pigmentteihin. Monissa tuotteissa entiset hometta torjuvat, mutta kalliit metalliset pigmentit on korvattu halvoilla synteettisillä. Rintamamiestalon ensimmäiseen ulkomaaliin lisättiin perimätietojen mukaan jotakin, ehkä polttoöljyä, minkä takia maali alkoi irrota. Talo on maalattu uudelleen noin 10 vuoden välein. Skrapaa on käytetty ahkerasti. Edellisestä maalaamisesta on seitsemän vuotta. Silloinkin käytettiin todennäköisesti öljymaalia, mutta mahdollisesti akrylaattia. Pinta lohkeilee pahasti kahdella aurinkoisella seinällä. Mitä mieltä Talotohtori on soodapuhalluksen käytöstä? Eräs puhallusyrittäjä oli sitä mieltä, ettei soodapuhallus sovi muovimaalilla maalattuun seinään, ihmettelee Lindin perhe. Sodan jälkeen petroliöljymaali oli aika yleinen halpisratkaisu. Aurinkoisten seinien lohkeilu voisi viitata siihen, että maalaus on tehty suorassa auringonpaisteessa. Maalarin pitäisi kiertää taloa siten, että pysyy aina varjossa. Kesäkuun yö on ulkomaalarin parasta työaikaa! Tosin loppukesällä iltakaste alkaa kiusata. Kovaa muovimaalia ei saa irti rikkomatta alla olevaa pehmeää puuta. Lauta syöpyy rosoiseksi ja aaltomaiseksi, kun vuosirenkaan kevätpuu on kesäpuuta pehmeämpää. Skrapa on oikea työkalu. Se täytyy vain pitää terässä ahkeralla teroittamisella. Kysy rakentamisesta ja remonteista: Talotohtori@tietola.fi . Panu Kaila Kesän parhaat lomat Lehtimäen Matkoilta! Suositut Visby-risteilyt uudistuneella Europalla! Silja Europa risteilee kuutena kesäsunnuntaina Helsingistä Visbyhyn. Lähtöpäivät 11.6., 18.6., 9.7., 16.7., 23.7. ja 6.8. Hinta alk. 144€/hlö/C4 Europan 22-h viihderisteilyille takuulähdöt Lottemaa ja kesäinen päivä Tallinnassa, 3 pv. Hinta alk. 155€/aikuinen. Lapset 3-5 v. 55€/hlö. Lehtimäki Comfort- tilausajobussi mukana Virossa! VARAUKSET NETISTÄ: LEHTIMAKIMATKAT.FI 0207 509 509 (ma-pe 9-17) Palvelumaksu 10 €/varaus 0 € netistä, Puhelujen hinnat 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min. kuljetuksineen joka päivä! Hinta alk. 19€/hlö/C4 tarjouslähdöillä 28.-31.5., 1.6. sekä 4.-7.6. Sis. laivamatkat valitussa hyttiluokassa sekä liityntäkuljetukset ilmoitetuilla reiteillä Lehtimäki Comfort- tilausajobusseilla! Päiväksi Tallinaan Megastarilla, lähtöpäivät MA, KE, PE ja LA. KE- ja LA lähdöillä maissaoloaikaa yli 6 tuntia! Helatorstain viikonlopun 26.5 lähdöllä hinta alk. 19€/ hlö! Sis. laivamatkat sekä liityntäkuljetukset ilmoitetuilla reiteillä Lehtimäki Comfort- tilausajobusseilla! Suositut kesäristeilyt Helsingistä Tukholmaan upeilla Siljan laivoilla! Satamalähtöinä joka päivä. hinnat alk. 13€/hlö/C4. SU-KE tarjouslähdöillä 4.-7.6. ja 13.-30.8. (varausaika 5.6 asti). Perheloma taittuu iloisesti Lehtimäki Comfort- tilausajobussin kyydissä! Nauti kotimaan kesätarjonnasta! Vadelmavenepakolainen - kesäteatteria parhaimmillaan Heinolan katetussa kesäteatterissa. Hinta alk. 49€/hlö. Matkapäivät Ti 27.6., To 6.7., Su 16.7. ja Ke 26.7 Sis. teatteriliput sekä bussikuljetukset ilmoitetuilla reiteillä Lehtimäki Comfort- tilausajobusseilla. Paljon toivottu ostosmatka Tuurin kyläkauppaan. Hinta alk. 28€/hlö. Matkapäivät 17.6. ja 5.8. Sis. bussikuljetukset ilmoitetuilla reiteillä Lehtimäki Comfort- tilausajobusseilla. Lasten kestosuosikki Ruotsin Kolmården ja Silja Line-perheristeily Turusta, 3 pv. Lähdöt 28.6. ja 26.7. Hinnat alkaen 125€/aikuinen. 0-6 v. lapset 50€/ ilman omaa vuodepaikka. Kolmården ja päivä Tukholmassa Silja Line-laivoilla Helsingistä, 4pv. Lähtö 4.7., hinta alk. 225€/hlö/ C4+perhehuone. Lehtimäki Comfort- tilausajobussi mukana Tukholmassa! Kesän ehdoton perhekohde – uusi Pärnun Lottemaa- teemapuisto! Lottemaa ja Tallink Europa- perheristeily, 2pv. Hinta alk. 105€/aikuinen. 3-5v lapset 55€/hlö. Lähtöpäivät 4.7., 18.7. ja 1.8.


IH Kesälehti | 2017
To see the actual publication please follow the link above