IHLT_20170524_24

IH Kesälehti | 2017

24 KESÄ Itä-Häme Avun ja luonnon oltava Mökkiläiset: Kesäasukkaat rikastuttavat Vuolenkoskea. TEKSTI JA KUVA Meri Lantela Vapaa-ajan asukkaat auttavat Teksti: Ayla Brinkmann Kuva: Osmo Kuisma Pentti Heinonen vastaa elokuisena aamuna puhelimeen marjametsästä mökkitiensä varrelta. Kesän tavoitteesta, 50 litrasta uupuu enää muutama litra vadelmia. Heinonen on Hartolan vapaa ajanasukkaat ry:n puheenjohtaja. Yhdistys valvoo paikkakunnan kesäasukkaiden etuja, toimii viranomaisten ja asukkaiden välisenä tiedotuskanavana ja järjestää kesäaikaan erilaisia tapahtumia. Yhdistyksessä on mukana reilu 40 jäsentaloutta, mikä tarkoittaa Heinosen mukaan Pentti Heinonen uskoo, että moni mökkiasukas päätyy eläkepäivillään yhteensä suunnilleen sataa henkilöä. Kesäkuussa vapaa-ajanasukkaiden yhdistyksen toimintaan voi tutustua arpajaisten merkeissä kesän avajaisissa Har- asumaan pysyvästi kesäasunnolleen. Vuolenkoskella asuu kantaväestöä vajaat 500 henkilöä. Kesäisin kylä saa vilskettä yli 1500 kesäasukkaasta. Vapaa-asukkaiden liiton puheenjohtaja Pentti Heikkurinen on yksi heistä. Talvella kylässä on hiljaista, mutta kesän rikkaus ylläpitää koko vuoden. –Kesäasukkaat tuovat ympärivuotista elinvoimaa, Heikkurinen sanoo. Pääsiäisen jälkeen kesämökeillä käydään kurkistamassa, missä kunnossa mökki on. Varsinainen kesämökkikausi alkaa kuitenkin toukokuun puolessa välissä ja kestää syyskuuhun asti. Iitin palvelut saavat Heikkuriselta kiitosta. –Iitin kunta on pystynyt tarjoamaan kunnalliset palvelut, joita mökkiläiset kaipaavat, Heikkurinen kiittelee. Kesäasukkaille on tärkeää, että apu on saatavilla, oli kyse sitten paloturvallisuudesta tai terveydestä. Aikaisemmin terveyspalveluiden saanti oli ongelmallista, kun kotikunta oli muualla. Nykyään vapaa-ajan asukkaat saavat oman kuntansa ulkopuolisia terveyspalveluja myös eikiireellisissä tapauksissa. Hoidon saaminen vaatii kuitenkin omassa terveyskeskuksessa laaditun hoitosuunnitelman. Kesäasukkaat käyttävät kunnallisia palveluita, mutta tuovat myös kunnalle tuloja. Maa- ja metsätalousministeriön mökkibarometrin mukaan mökkeilyyn käytettiin vuonna 2014 yli 6 miljardia euroa. Työllisyysvaikutus oli noin 60000 työpaikkaa. Heikkurisen mukaan on selvää, että kuntia kiinnostaa, miten asukkaiden pääomatulot ja palkkatulot voidaan jakaa kuntien kesken. Kaksoiskuntalaisuus voisi olla ratkaisu. –Kyseessä on kuitenkin kansantaloudellisesti niin suuri asia, ettei ole kovin yksinkertaista saada kuntaveroa jaettua vapaa-ajan kunnan ja vakinaisen kunnan välillä, Heikkurinen pohtii. Heikkurinen muistuttaa myös, että vapaa-ajan asukkaat maksavat kolminkertaista kiinteistöveroa vakinaisiin asukkaisiin verrattuna. Iitti on siirtymässä Päijät-Hämeen maakuntaan vuoden 2019 alussa. Heikkurisen mukaan on tärkeää, että siirtymää hyödynnetään. –Ensimmäinen etappi on Vierumäki. Urheiluopisto on kansainvälisestikin kuuluisa. Meidän on pohdittava, miten pystymme tuottamaan palveluita Vierumäen opistolle siten, että tämä akseli hyödyntyy. Vuolenkosken luontopalveluiden hyödyntämisen lisäksi huomio tulisi kiinnittää myös satamapalveluiden monipuolistamiseen. –Ne investoinnit, joita Vuolenkoskelle on tulossa, tuovat uusia mahdollisuuksia. Kimolan kanavan avaaminen nostaa Vuolenkosken sataman arvoa Päijänteen eteläisimpänä satamana, Heikkurinen sanoo. Heikkuriset ostivat vapaa-ajan asuntonsa tontin Iitin seurakunnalta kymmenkunta vuotta sitten. Paljasjalkalaiset lahtelaiset olivat aikaisemmin luopuneet Lapin mökistä Ylläksellä. Vuolenkoskelle houkuttelivat elinvoimaisen kylän ohella hyvät kulku- ja tieyhteydet. Mökille on päästävä talvellakin, ilman erillisiä aurauspalveluita. Heikkurinen korostaa luonnon merkitystä kesäasukkaille, ja ihmisille yleensä. –Hektinen, urbaani elämä antaa elämiselle peruslähtökohdat, mutta ihminen kaipaa luontoa. MÖKKIBAROMETRI Kaksoiskuntalaisuus sai kannatusta ■ Mökkibarometrin mukaan 62 prosenttia vastaajista kannatti ja 38 prosenttia vastusti kaksoiskuntalaisuutta. ■ Kaksoiskuntalaisuuden kannatus oli suurinta mökkiä paljon käyttävillä. ■ Kaksoiskuntalaisuudella tarkoitetaan sitä, että ulkokuntalaisilla vapaa-ajan asukkailla olisi mökkikunnassa samat palvelujen saanti-, ääni- ja vaalikelpoisuusoikeudet kuin vakinaisilla asukkailla. ■ Osa mökkiläisten maksamista kunnallisveroista menisi mökkikunnalle. Pentti Heikkurisen mukaan kesäasukkaat tuovat ympärivuotista elinvoimaa mökkipaikkakunnille. "Kaksoiskuntalaisuus voisi olla ratkaisu.


IH Kesälehti | 2017
To see the actual publication please follow the link above