Page 30

Heino | Lautaselle 5-7 • 2017

T A P A H T U M A - J A F E S T I V A A L I R U O K A pitää myös muistaa, jotta jonotusajat olisivat kohtuulliset ruuhkahuippujenkin aikana. – Iso muutos on tapahtunut annosten koostumuksessa, ja myös vanhempi festariväki kaipaa hyvää ja terveellisempää ruokaa. Kasvis- ja vegaaniruoka on ollut meille itsestäänselvyys artistien toiveiden kautta jo vuosia. Nyt niitä kaivataan myös yleisössä yhä enenevissä määrin. Erilaiset falafelit, tofuannokset ja Härkis-burgerit tekevät kauppansa festarikansalle täällä Pohjois-Karjalassakin. Isoa osaa näyttelee myös logistiikka. Raaka-aineiden ja tarvikkeiden pitää saapua paikalle sovittuun aikaan, jotta esivalmistelut saadaan käyntiin. Kuljetusten pitää toimia myös festivaalialueiden eri pisteisiin, joissa nykyään on kylmätilaa ja astiahuoltopisteitä myös tapahtumiin suunnitelluissa ruokarekoissa. Festivaaliaikaan pikatukut toimivat loistavina täydennyskeskuksina järjestäjille silloin, kun arviot yleisöstä eivät osukaan oikeaan. Etenkin Heinon Sörnäisten pikatukussa on kesäaikaan kuhinaa aina, kun lähialueella järjestetään isoja yleisöjä kerääviä ruokaa tarjoavia tapahtumia. n BBQ savuaa myös tänä vuonna Ilosaarirokissa.


Heino | Lautaselle 5-7 • 2017
To see the actual publication please follow the link above