Page 27

Fysi | No1 • 2017

Elämysmatka faskian maailmaan Ei ole väliä, mistä ikkunasta ihmisen kehoon kurkistaa! Ikkunasta voi aueta mielenkiintoinen ja kattava näkymä koko ihmiskehon ihmeellisyyksiin ja toimintaan. Näin on juuri käynyt kahden fysioterapeutin, Tuulia Luomalan ja Mika Pihlmanin Faskia – terapian ja liikkeen näkökulmasta -kirjassa (VK-Kustannus Oy 2016). Se vie lukijan elämysmatkalle faskioiden kautta ihmiskehoon ja ihmiseen, liikkeeseen ja toimintaan, kipuun ja sen hoitamiseen eri menetelmin. Syntyy hämmästyttävää jälkeä, kun loputtoman uteliaat ja itseään pitkin matkaa tiedolla ruokkineet ammattiihmiset seuraavat intohimoaan ja sukeltavat aina vain syvemmälle kiinnostuksensa kohteeseen. - Halusimme tehdä kirjan, josta lukija saisi kokonaiskuvan kaikista niistä asioista, joihin faskia voidaan liittää. Kirja on useamman vuoden ajatus- ja oppimistyön tulos. Halusimme jakaa omia oivalluksiamme myös muille, Tuulia Luomala ja Mika Pihlman kertovat. Iso kiitos siitä heille! On harvinaista, että jostakin ammattialasta – vaikkapa juuri fysioterapiasta - kiinnostunut saa käsiinsä kirjan, joka avaa omaa alaa samanaikaisesti tarkasti ja kokonaisvaltaisesti ja juuri oman ajan ilmiöihin kantaa ottaen. Myös tekijät ovat tyytyväisiä luomukseensa. - Kirjan tekoprosessi ajoittui kahden muun kirjan kirjoittamisen väliin. Elimme jatkumoa kohti kokonaisuutta ja lopputuloksesta tuli juuri sellainen kuin toivoimme, he kuvailevat. – Olemme koonneet kirjaan perusteita sille, miksi faskia on syytä huomioida niin harjoittelussa kuin hoidossa. Yksin se ei toimi, vaan on osa nerokasta kehon kokonaistoimintaa! Lisäbonusta teokselle antaa asioita upealla tavalla avaava ja faskiaa arkielämän ilmiöihin yhdistävä kuvitus, joka on oleellinen osa kirjaa. Palaute on ollut tekijöiden mukaan hyvin positiivista. - Erityisesti on kiitetty kirjan kieltä, siitä kiitos Anna Nurmiolle. Myös visuaalisuus on kerännyt paljon kiitosta. Kuvat ovatkin pitkän työstön tulos ja suurin osa niistä on piirretty tai otettu itse. Hienosti toteutetut valokuvat ovat Annamaria Palsi-Ikosen ansiota.  Kirjan esipuheen kirjoittanut fysioterapeutti, Pilates-kouluttaja ja itsekin tietokirjailija Jarmo Ahonen toteaa, että Faskia -terapian ja liikkeen näkökulmasta on ensimmäinen suomalaisin voimin toteutettu tie- tokirja vaikeasta aiheesta, faskian maailmasta ja sen merkityksestä. Kirjassa selvitetään faskioiden ja niiden expansioiden merkitys sekä rakenteina että hoidon, kuntoutuksen ja harjoittelun kannalta. Kirja on Jarmo Ahosen mukaan yksinkertaisesti ”must” jokaisen fysioterapeutin, hierojan, osteopaatin, pilates- ja joogaohjaajan, personal trainerin ja urheiluvalmentajan käsikirjana. - Jokainen, joka hoitaa asiakkaita tai valmentaa ammatikseen tai harrastuspohjalta, on syytä päivittää omat tietonsa ja tapansa nykyisen tutkimuksen tasolle. Tarvittava tieto löytyy tästä kirjasta. - Erinomaiset hoitotulokset ja harjoitteiden toimivuus tulevat säilyttämään faskiahoidot ja -harjoitteet tärkeänä osana terapeutin työvälineistöä, toteavat manipulatiiviset fysioterapeutit Tuulia Luomala ja Mika Pihlman. Kuva: Annamaaria Palsi-Ikonen. Kirjanmerkki OIKEA maustaminen on KAIKEN A ja O. P 050 382 7814 • karipekka@mainoscurry .fi www.mainoscurry.fi Kuva: Annamaria Palsi-Ikonen


Fysi | No1 • 2017
To see the actual publication please follow the link above