Page 15

Eteva | Kuntayhtymän Sidosryhmälehti 2017

15 Mitä kaikkea Etevassa tehdäänkään! Keväällä 2016 Syksyllä 2016 Etevan Karkkilan yksiköt järjestivät yhteistyössä FC Pyryharakoiden ja Legenda Jamien kanssa jo perinteisiksi muodostuneet tanssit Liimamäen lavalla. Ja perinteiseen tapaan tansseihin kokoontui noin 300 tansseista ja tuttujen tapaamisesta innostunutta henkilöä viettämään kaunista kesäpäivää. Kuvassa solisti Mia Holin innostamaa tanssikansaa. Etevan ihanat vapaaehtoiset järjestivät jo perinteeksi muodostuneen tapahtuman luonnon ja turvataitojen tiimoilta. Näillä hauskoilla leireillä tai päivillä on vakava tavoite opettaa poikkeustilanteissa selviytymistaitoja myös kehitysvammaisille henkilöille. Tätä päämäärää Etevassa on tavoiteltu jo vuosia tämän maanpuolustus-, turva- ja erätaitoihin erikoistuneen vapaaehtoisryhmän avulla. Suuri kiitos heille! Kuvassa harjoitellaan paineluelvytystä, mikä pienen harjoittelun jälkeen sujui hienosti. Etevan päiväaikaisten toimintojen välinen jalkapalloturnaus pelattiin Karkkilassa. Vuoden 2016 mestaruuden vei Vihdin päiväaikainen toiminta. Minä ja puu -taidenäyttely pidettiin Lohjan Saukkolan kirjastossa.  


Eteva | Kuntayhtymän Sidosryhmälehti 2017
To see the actual publication please follow the link above