Kenellä on oikeus päättää? Kuka päättää? Kehitysvammaisten ihmisille ja heidän läheisilleen kysymys on iso ja vaatii uudenlaista ajattelua kaikilta. Lähtökohtaisesti vastaus on helppo: henkilö itse päättää omista asioistaan ja muiden tehtävänä on tukea häntä ratkaisuissaan. Arkitasolla tiedämme kuitenkin, että ihan näin yksinkertaisesti asia ei mene. Itsemääräämisoikeus on tämän hetken isoja teemoja monestakin syystä. Toimintakulttuurin muutos hoidosta ja hoivasta kohti kaikkien ihmisten kansalaisuutta on käynnissä. YK:n vammaisoikeussopimus luo vahvat lähtökohdat sille, että jokainen ihminen saa olla oman elämänsä keskushenkilö ja tehdä itse elämäänsä koskevat päätökset. Kehitysvammaisten ihmisten kohdalla päätöksenteko vaatii usein tukea. On mahdotonta tehdä päätöksiä, jos ei tiedä vaihtoehtoja tai ymmärrä niitä, tai jos ei ole mahdollisuutta kokeilla. Päätöksenteko vaatii harjoittelua ihan samalla tavalla kuin mikä muu tahansa asia. Päätöksentekoon kuuluu ehdottomasti oikeus erehtyä, oikeus tehdä ratkaisuja, jotka eivät kaikki miellytä ja oikeus tehdä vääriä valintoja jopa useamman kerran. Itsemääräämisoikeus, päätöksenteon tuki, positiivinen riskiarviointi ja hallitut riskit sekä tasapainoilu omien ja muiden oikeuksien välillä ovat kaikki asioita, jotka on otettava myös huomioon. Riskit kuuluvat kaikkien ihmisten elämään. Helposti kuitenkin käy niin, että turvallisuusnäkökulma korostuu kehitysvammaisten ihmisten kohdalla liikaa. Tämä saattaa johtaa siihen, että heillä ei ole mahdollisuuksia monenlaisiin elämään kuuluviin kokemuksiin ja elämyksiin, joihin ihan kaikilla meillä kuitenkin pitäisi olla oikeus. Itsemääräämisoikeus ei tietenkään kenenkään kohdalla tarkoita sitä, että voi itse päättää mitä vain ja toimia sen mukaisesti. Oikeuksien mukana kulkevat aina velvollisuudet sekä se, että kaikki elämme suhteessa muihin ihmisiin, joilla on omat oikeutensa. Olen miettinyt, miksi puhuttaessa kehitysvammaisten ihmisten oikeudesta päättää itse näkemysten ääripäät ovat usein niin vahvasti käytössä. Olen lukuisia kertoja kuullut kommentteja kuten ei hän pysty mitenkään itse päättämään tai ”ei hän mitään osannut sanoa kysyttäessä.Toisaalta mennään toiseen ääripäähän ja sanotaan: No, nythän hänellä on itsemääräämisoikeus, päättäkööt sitten itse.” Uskon siihen, että jokainen ihminen pystyy tekemään päätöksiä. Joidenkin kohdalla voidaan puhua hyvinkin pienistä arjen asioista, joissa päätöksiä tehdään. Tämän lisäksi uskon myös siihen, että harva meistä tekee elämänsä vähänkään isompia päätöksiä täysin yksin keskustelematta vaikkapa jonkun ystävän kanssa. Miksi 18 Eteva kuntayhtymän sidosryhmälehti 2016 kehitysvammaisten ihmisten kohdalla ajattelemme niin helposti, että heidän pitäisi selvitä päätöksistään yksin ja sitä kautta ”ansaita” oikeutensa päätöksentekoon? Jos he eivät tähän kykene, johtopäätös on liian usein se, että eipä onnistunut. Itselläni on kaksi aikuisuuden kyn - nyksellä olevaa tytärtä. Kuinka helppoa ja houkuttelevaa onkaan sekaantua heidän ratkaisuihinsa ja kuinka vaikeaa on olla puuttumatta erityisesti silloin, kun voi jo etukäteen ennustaa, että suurella todennäköisyydellä nuoren päätös on niin sanotusti väärä. Väärä kenen näkökulmasta, voi kysyä. Olenkin yrittänyt määrätietoisesti opetella pois puolesta päättämisestä ja liian vahvasta sekaantumisesta. Tuetaan kehitysvammaisia ihmisiä omien päätösten tekemisessä ja uskotaan siihen, että harjoitus tekee mestarin tässäkin asiassa! Jutta Keski-Korhonen vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto ps. jos haluat osallistua keskusteluun itsemääräämisoikeudesta twitterissä, käytä hashtagia #ittepäätän.
Kuntayhtymän Sidosryhmälehti 2016
To see the actual publication please follow the link above