ESLT_20170525_L59

ESS Kesälehti | 2017

Kesälehti 2017 KESÄ 59 Menot jokaisena markkinapäivänä lokakuun loppuun asti. Serristoppi-vastaanottopisteellä otetaan kotitalouksilta maksutta vastaan: loisteputkia, energiansäästölamppuja, pieniä sähkölaitteita, paristoja. Otamme vastaan myös tietosuojapaperia. Lahden kauppatori 7.6. klo 8–13, 5.7. klo 8–13, 2.8. klo 8–13. Nastolan hautausmaa opastettu kierros. Nastolan hautausmaa 8.6. klo 17.30–19, 6.7. klo 17.30–19, 3.8. klo 17.30–19. Opastettu kierros Mustankallion hautausmaa. Mustankallion hautausmaan pääportilta 8.6. klo 17.30–19, 6.7. klo 17.30–19, 3.8. klo 17.30–19. Nuku rauhassa -kokonaisturvallisuustapahtuma. Pikku Vesijärven puistoalueella järjestettävässä tapahtumassa esitellään kattavasti vapaaehtoisten maanpuolustus- ja turvallisuusjärjestöjen, veteraanijärjestöjen ja viranomaisten toimintaa. Tapahtuma sisältää aktivoivia toimintarasteja ja kilpailuja sekä vaikuttavia kalustoesittelyjä ja toimintanäytöksiä. Veteraanien perinnön välittäminen on tapahtuman kantavana teemana. Tapahtuman yhteydessä toteutetaan myös Puolustusvoimien kesäkiertue, mikä huipentuu Puolustusvoimien Varusmiessoittokunnan showbandin konserttiin. Pikku-Veskun puisto 9.6. klo 15–22. Avoimet Kylät Uudenkylän seurantalolla. Uudessakylässä järjestetään koko kylän kesämarkkinat. Kahvio, lettuja ja makkaraa. Järjestäjänä Uudenkylän Salpa ry. Uudenkylän Seuratalo 10.6. klo 10–14. Miniatyyrimarkkinat. Jo 10. Mukana yli 50 myyjää. Paljon itse tehtyjä nukkekoti, nukke- ja nalletavaroita. Esillä myös Kellari-pienoishuonekilpailun työt. Lotilan koulun juhlasali 10.6. klo 10–16. Opastettu luonnonhoitoretki. Mukkula, Merrasojan varsi, opastettu luonnonhoitoretki, jättipalsamin kitkeminen alueelta yhdessä. Kokoontuminen Ritamäen puistotie Vaskirannankadun päässä. Vaskirannankatu 10.6. klo 10–14. Performing Arts SM 2017. Suurin vuotuinen tanssitapahtuma Suomessa. Kilpailuun osallistuu noin 1 600 eri ikäistä tanssijaa ympäri Suomea. Lahtelainen HC2.0 tanssikoulu järjestää kisoja FDO:n kanssa. Kilpailuissa jaetaan Perfoming Arts Suomen mestaruuksia sekä ikäluokkamestaruuksia. Lahden Suurhalli 10.6. klo 8–21.30, 11.6. klo 8.30–21. Uudenkylän luontoretki. Retkellä tutustutaan uuteen pitkospuureittiin Sylvöjärven rannalla, läheiseen lintutorniin ja etsitään geokätkö. Lähtö Manna ry, Heinolantie 506 10.6. klo 14–16. Chicago Tour -yleisökierros. Kiertoajelu, jossa kerrotaan Legendaarisia Tarinoita Lahesta Chicago-hengessä 1960-luvulta 1990-luvulle. Kierroksen vetäjänä 10.6. Riku Routo. Lähtöajat: klo 14 Marolankadun turistipysäkki, klo 14.10 Suomen Moottoripyörämuseo. Suositusikäraja 16 vuotta. Turistipysäkki 10.6. klo 14–16. Opastettu luonnonhoitoretki. Kilpiäinen, Merrasojan varsi, jättipalsamin kitkeminen alueelta yhdessä. Kokoontuminen Mastokatu 8 ja Lehtiojantien välissä olevalla kävelytiellä 12.6. klo 17–20. Radanvarsi. Lyhyt matka, pitkä historia. Mannerheimin patsas 12.6. klo 17.30–19. Kirjailijoita ja kartanoromantiikkaa. Opastettu kierros, Mukkulan kartanon edestä 13.6. klo 17.30–19. Opastettu luonnonhoitoretki. Tarjantie, opastettu luonnonhoitoretki, jättipalsamin kitkeminen alueelta yhdessä. Kokoontuminen Tarjantien viljelypalsta 13.6. klo 12–16. Opastettu luonnonhoitoretki. Jalkaranta, Rautakankare, opastettu luonnonhoitoretki, jättipalsamin kitkeminen alueelta yhdessä. Kokoontuminen Ilveskadun alku 14.6. klo 17–20. Kaupunginjohtaja Kajalan aika 1942– 1967. Opastettu kierros Konserttitalon edestä 14.6. klo 17.30–19, 19.7. klo 17.30–19. Vanha hautausmaa. Hautausmaan pääportti 15.6. klo 17.30–19, 13.7. klo 17.30–19, 27.7. klo 17.30–19, 10.8. klo 17.30–19, 31.8. klo 17.30–19. Pyöräretki kauniille Linnaistensuolle. Lähdetään yhdessä Matkakeskukselta klo 17 pyöräillen kohti Linnaistensuota. Ajetaan maalaismaisemassa Korvenrannantietä pitkin P-paikalle, jossa kokoontuminen n. 17.45. Kuljetaan pitkospuinen luontopolku ja ihastellaan suoluontoa. Kääntöpaikalla syödään omia eväitä. Matkakeskus 15.6. klo 17–20. Lahden kansainvälinen kirjailijakokous. Kokouksen teema on "Samassa maailmassa?" Kansallisen identiteetin perusta on usein luotu runoin, lauluin ja romaanein. Kotimaiset ja kansainväliset kirjailijat tuovat keskusteluissa yleisteemaan omia näkökulmiaan. Ohjelmaan kuuluu myös proosamatinea ja kansainvälinen runoilta. Kaikki tilaisuudet ovat yleisölle maksuttomia. Tapahtuma on osa Suomen itsenäisyyden juhlavuoden ohjelmaa. Lahden kansanopisto 16.–17.6. Taiteilijoiden dialogi Taarastin kesänäyttelyssä. Kansainväliset berliiniläiset taiteilijat kohtaavat suomalaiset kuvanveistäjät dialogissa Taarastin katetulla ulkolavalla. Mukana mm. Paula Döpfner, Björn Dahlem, Jukka Lehtinen ja Andy Best. Keskustelun kieli on englanti, yhteenvetoja suomeksi. Art Cafe Taarasti avoinna. Taidekeskus Taarasti 16.6. klo 18–20. Desucon. Sibeliustalo 16.–18.6. Runojooga. Runojooga sopii kaikille kehon ja mielen tasapainosta kiinnostuneille. Ohjaajana oman runokirjan tänä keväänä julkaissut Auli Kokkonen. Sammonkatu 8 17.6. klo 14–15. Opastettu luonnonhoitoretki. Jalkaranta, Rautakankare, opastettu luonnonhoitoretki, jättipalsamin kitkeminen alueelta yhdessä. Kokoontuminen Ilveskadun alku 17.6. klo 10–14. Runomaraton 2017. Mitä on runo satavuotiaassa Suomessa? Siihen etsii vastausta 35-vuotias Lahden Runomaraton ry järjestämällä kaupunkifestivaalin Lahden keskustassa. Tapahtuman teema on Hullunhieno Suomi? ja se on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmistoa. Luvassa runoa, musiikkia, tanssia, työpajoja, runovideoita ja paljon muuta. Uutuutena proosapaussit, joissa jututetaan ajankohtaisia kirjailijavieraita. Tapahtumassa julkaistaan myös vuoden 2017 runo- ja runovideokilpailun tulokset. Lahti 17.–18.6. Lahen runopuulaaki. Runopuulaakin SM-karsintakilpailu. Vottaja lähtee edustamaan Lahtea ja Päijät-Hämetta Kuopion SM-kisoihin elokuussa 2017. Runopuulaaki on osa Runomaraton 2017 -festivaalia. Ravintola Torvi 17.6. klo 20. Wanha Willähti -perinnetapahtuma. Tule tutustumaan entisajan perinteisiin, työvälineisiin ja -menetelmiin mm. kädentaitoihin, puusepän työhön, maton kudontaan, tekemään käsillä, vaalimaan perinteitä. Lapsille kepparihevosten duunaamista, pomppulinnaa, pukkitappelua ym. tekemistä. Pärinäalueella koneita, työnäytöksiä, vanhoja ajoneuvoja ja koneita. Vanhojen ajoneuvojen kierros. Tapahtuman järjestää Wanha Willähti -kerho. Villähteen koulu 17.6. klo 10–16, 18.6. klo 10–16. Poetry work shop. Poetry work shop for anyone who's interested in creative writing and poetry. Instructed by free-lance writer Anna Ihamäki. Lahden kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto 17.6. klo 13.30–15.30. Runotyöpaja. Työpaja on tarkoitettu kaikille runon kirjoittamisesta kiinnostuneille. Ohjaajana sanataideohjaaja Marja Welin. Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto 17.6. klo 11–13. Support your local Finnish and Japanese poet. "Blue & Water" on suomalais japanilainen runo- ja tanssiinstallaatio, jossa esiintyvät runoilijat Yuki Nagae ja Katriina Ranne sekä tanssijat Chikako Fujii ja Kardo Shiwan. Musiikin on säveltänyt Masanori Misanawa. Petit St Louis 17.6. klo 16.30. Runokirkko. Runokirkko päättää Runomaraton 2017 -festivaalin. Tänä vuonna runokirkon pääosaa näyttelevät Sirkku Rintamäen villivirret, Päijät Hämeen lausujien runoesitysten siivittäminä. Ristinkirkko 18.6. klo 18.30. Opastettu luonnonhoitoretki. Jalkaranta, Korpikankare, opastettu luonnonhoitoretki, jättipalsamin kitkeminen alueelta yhdessä. Kokoontuminen Paasikadun pääty 19.6. klo 17–20. Lanupuisto ja sataman aarteet -kävelykierros. Kahvila Karirannan edestä 20.6. klo 17.30–19, 18.7. klo 17.30–19, 16.8. klo 17.30–19. Kiveen hakatut. Opastettu kierros Mustankallion hautausmaa. Mustankallion hautausmaan pääportilta 22.6. klo 17.30–19, 20.7. klo 17.30–19. Juhannusaaton Karaoketanssit. Laivayhteys Lahdesta ja Messilästä. Enonsaari 23.6. klo 19. Juhannuskokko. Enonsaari 23.6. klo 23.59. Juhannuskokko. Messilä Camping ranta 23.6. klo 23. Juhannuslatotanssit. Camping Messilä Lato 23.6. klo 21. Opastettu luonnonhoitoretki. Mukkula, Merrasojan varsi, opastettu luonnonhoitoretki, jättipalsamin kitkeminen alueelta yhdessä. Kokoontuminen Ritamäen puistotie Vaskirannankadun päässä 28.6. klo 10–14. Lahti tutuksi -linja-autokierros. Turistipysäkki 28.6. klo 17–19. Läntinen hautausmaa opastettu kierros. Läntinen hautausmaa pääportti 29.6. klo 17.30–19, 17.8. klo 17.30–19. Aleksis Kivi SEITSEMÄN VELJESTÄ Ohjaus Satu Säävälä Esitykset 27.6.––13.8.2017 Liput 20 € peruslippu 15 € opisk./eläk./tyött. 10 € lapset 6–12-v. 18 € ryhmälippu (yli 15 hlöä) www.lippu.fi p. 0600 900 900 (1,98 €/min. + pvm) Liput myös R-Kioskeilta. Ryhmäliput ja tiedustelut: pesakallio@gmail.com p. 044 279 0333 (ke-pe klo 12–15) Hepolammintie 41, Lahti www.kesateatteri.com Pesäkallion kesäteatteri jo 10 vuotta! MEILLÄ PÄÄSET LÄÄKÄRIIN SILLOIN, KUN LÄÄKÄRIIN PITÄÄ PÄÄSTÄ. KESÄLLÄKIN. Olemme auki silloinkin, kun sinä lomailet. Tervetuloa Terveystaloon. NOPEASTI HYVÄÄN HOITOON terveystalo.com *Asiakaspalvelu on avoinna vuorokauden ympäri läpi vuoden. Puhelun hinta on lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min, matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min. Aleksanterinkatu 13 ma–pe 7.30–20, la–su 10–14 Katso poikkeusaukioloajat netistä puh. 030 6000*


ESS Kesälehti | 2017
To see the actual publication please follow the link above