ESLT_20170525_L51

ESS Kesälehti | 2017

KESÄ 51 Näyttelyt | Teatterit | Musiikki | Urheilu | Tapahtumat | Lavatanssit Kesälehti 2017 1.6.–31.8. TEKSTI Anne Honkanen | KUVA Jukka Koukkari Tekemistä joka säällä 1 Mitä sitten, jos sataa? Menokalenteri: Viisi vinkkiä lapsiperheiden kesämenoihin Lahden seudulla. Lahden uudistetut museot, Mastola ja Hiihtomuseo, ovat vierailun arvoisia kohteita, joissa viihtyvät niin aikuiset kuin lapsetkin Mastola on entinen radio- ja tv-museo, joka on uudistettu katosta kellariin. Museossa esitellään menneitä aikoja kiinnostavasti nykyteknologian avulla. Hiihtomuseossa pääsee testaamaan hyppytaitojaan mäkihyppysimulaattorista. Heinäkuun alussa museossa avautuu uusi perusnäyttely. 2 Eläinten kanssa lähempää tuttavuutta. Lahden seudulla on useita kotieläinpuistoja sekä yksi lintutarha, joissa pääsee näkemään eläimiä. Kotieläimiin voi tutustua Marolan kotieläinpihassa Lahdessa, Orimattilan Kotieläinpuistossa, Olgan Farmilla Iitissä ja Kilkkilän Farmilla Vuolenkoskella. Heinolan lintutarhassa hoidetaan loukkaantuneita lintuja. Se on Suomen ainoa virallinen lintuhoitola. 3 Omia rajoja koettelemassa. Lahden seudulla on useita toiminnallisia puistoja tai muita paikkoja, joissa pääsee testaamaan omia rajojaan. Kiipeilemään pääsee Ladeossa ja Yogarocksissa Lahdessa, skeittaamaan Ladeossa Lahdessa ja trampoliinilla pomppimaan Trampolin Parkissa Lahdessa. Ulkoilmaseikkailuja tarjoavat Pajulahden ja Vierumäen seikkailupuistot, joissa on maastoon ja puustoon rakennettuja, eritasoisia seikkailuratoja. 4 Kaunis päivä veden äärellä. Aurinkoisena päivänä kannattaa suunnata tietysti uimarannalle. Hyviä vaihtoehtoja ovat myös Enonsaari Vesijärvellä ja Lahden maauimala. Enonsaari on avoinna tiistaista sunnuntaihin aamukymmenestä iltaan saakka, sää- ja asiakastilanteen mukaan. Saareen pääsee M/S Suvitähden kyydissä Lahden satamasta ja Messilän rannasta Hollolassa. Maauimalassa on mahtavat puitteet auringonotolle ja uimiseen. Siellä pääsee myös saunaan. 5 Ilmaista tekemistä. Launeen perhepuisto ja vesiurkukonsertit tarjoavat Lahdessa ilmaista viihdykettä. Vesiuruilla on Pikku-Veskulla päivittäin kaksi esitystä, kello 13 ja 18. Ilmaisia tapahtumia perheille järjestetään muun muassa Rakokiven torilla Nastolassa. Kuulijoita viihdyttää muun muassa Diandra 1.7. ja Peppi Pitkätossu ja Sirkus JuuJooJaa 8.7. Menokalenteri päivittyy koko ajan osoitteessa menoinfo.fi . MENOT


ESS Kesälehti | 2017
To see the actual publication please follow the link above