ESLT_20170525_L27

ESS Kesälehti | 2017

KESÄ 27 Hiljentyneellä pihamaalla on haikeaa. Kesä on niin nopeasti ohi. Näin tuumasi ohjaaja Satu Säävälä viime elokuussa Pesäkallion kesäteatterissa. Lava oli tyhjä, ja kulunutta kesää purettiin pois talkoovoimin. Paikat siivottiin ja rooliasut vietiin varastoon. Vanha näyttämökin sai mennä uuden tieltä. Mutta seuraava kesä siinsi jo mielessä, olihan edessä juhlavuosi. Pesäkallion kesäteatteri täyttää tänä kesänä pyöreät kymmenen vuotta. Kun Pesäkallio aloitti esitykset vuonna 2008, kaupungin kesäteatteritarjonta oli niukanlainen. Lahden kaupungin kulttuurikeskus esitti kesäproduktioita, mutta esimerkiksi Kariranta oli jäänyt tyhjilleen. –Silloin Lahdessa ei juuri ollut kesäteattereita. Sitten me hullut pykättiin se, sanoo perustajiin lukeutuva Säävälä. Hän oli ohjannut aiemmin Raumalla näytelmän Tukkijoella, ja siitä tuli myös Pesäkallion ensimmäinen näytelmä. Kalle Sulalampi pisti viime elokuussa kesäkauden pakettiin sorkkaraudan säestyksellä. Kesä 2017 on Sulalammen, Jarttu Mustosen ja Satu Säävälän kymmenes kesä Pesäkalliolla. Jarttu Mustonen on yksi Pesäkallion kesäteatterin perustajista. Mustonen tunnetaan myös tekemästään työstä Ravintola Torven ohjelmavastaavana ja yleismiehenä. Kesäteatterin kauden kohokohta on kesäkuinen ensi-ilta, mutta jännittävä on elokuukin. Silloin katseet kääntyvät jo seuraavan kesään, ja vuorossa on näytelmän valitseminen. Tällä kertaa päätös oli erityisen helppo, sillä yksi näytelmä oli muhinut näyttelijöiden mielissä jo vuosia. Teatterin 10-vuotissyntymäpäivän kunniaksi haave päätettiin toteuttaa nyt. Pesäkalliolla nähdään Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, jonka Säävälä sovittaa ja ohjaa Pesäkallion tyyliin sopivaksi. Vuosikymmenen varrella Säävälä on myös kirjoittanut näytelmiä Pesikselle. Yhdessä Väinö Weckströmin kanssa syntyivät esimerkiksi Irwinin simmarit ja Rauli Baddingista kertova Raitilla. Jos näytelmä syntyy omasta takaa, vimmainen taustatyö on aloitettava heti elokuussa. –On otettava tarkasti selvää ajankuvasta ja henkilöstä, jos tehdään tositapahtumiin perustuvaa juttua. Myös musiikin kuuntelu auttaa, kun kirjoittaa. Se luo ajan tunnelmaa. Osa näyttelijöistä kiinnitetään jo alkusyksystä ja viimeisetkin kevään korvalla. Mukana on ammattinäyttelijöitä, puoliammattilaisia ja alan opiskelijoita – tuttuja ja uusia kasvoja.➜ Kesäteatteri: Pesäkallio ei hiljennyt talvellakaan, vaikka ulkonäyttämö peittyi lumeen. Pyöreät kymmenen vuotta täyttävä teatteri valmistautuu nyt juhlakauteen. Keväällä Satu Säävälä ja Tuuli Pesonen ideoivat näytelmän lavastusta ja puvustusta. Seitsemässä veljeksessä veljesten asut kertovat myös heidän persoonistaan.


ESS Kesälehti | 2017
To see the actual publication please follow the link above