ESLT_20170525_L14

ESS Kesälehti | 2017

14 KESÄ Etelä-Suomen Sanomat Toisten työ on muitten hupia Risteilyt: Kapteeni ohjaa ja purseri palvelee, jotta matkustajilla olisi kaikki hyvin laivalla. TEKSTI Anne Honkanen | KUVAT Juha Peurala Kapteeni Jorma Rantanen tarttuu ruoriin ja kääntää Aino-laivan keulan irti laiturista Lahden satamassa. Purseri Rita Jokivirta seisoo vielä maissa. Hän on irrottanut muut köydet, mutta viimeinen on vielä kiinni pollarissa. –Teen sen varassa lähdön, ettei tuuli paina laivaa laituriin, Rantanen selittää. Jokivirta heittää köyden kannelle ja loikkaa tarkasti itse perässä ennen kuin laiva on ehtinyt loitota laiturista. –Olisi tullut muuten aika raikas alku päivälle, hän tuumaa ja katselee kylminä kuohuvia Vesijärven vaahtopäitä. Jorma Rantanen on kokenut kippari, jolla on alkamassa 38. kesä laivalla. Töihin hän on tullut jo tuntia aikaisemmin täyttämään vesivaraston, tyhjentämään jätteet ja tarkistamaan, että laivalla on kaikki kunnossa kesäkauden ensimmäistä risteilyä varten. Pirjo Jauhiainen puolestaan valmistautuu työuransa ensimmäiseen risteilyyn salongin kahvilassa. Jauhiainen tutustuu purserin työtehtäviin. –Toki risteilyt ovat tuttuja, mutta sieltä tiskin toiselta puolelta katsottuna, hän toteaa. Jokivirta kertoo, että purserin töihin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi tilausten tekoa ja kassatilityksiä. Ensimmäinen risteily sujuu Jauhiaiselta hyvin. Jokivirta epäilee, että työpäivän jälkeen saattaa maissa vielä keinuttaa. Ainolla seilaa noin 20 asiakasta kesän ensimmäisellä risteilyllä toukokuun puolivälissä. Lahtelaiset Anja Malminen ja Ritva Koivisto nauttivat kahvia ja leivonnaisia lämpimässä salongissa. Leidit juttelevat kuin vanhat tutut, vaikka ovat tavanneet toisensa vasta laivalla. –Olin lenkkeilemässä satamassa ja päätin lähteä risteilylle ihan ex tempore, Koivisto kertoo. Malminen puolestaan oli suunnitellut tulonsa lehti-ilmoituksen perusteella. Pielisen rannalla varttuneelle Malmiselle sisävesiristeilyt ovat kuuluneet kesärientoihin lapsesta lähtien. Toimittajalle hän harmittelee luonnonkaunista olemustaan, kun valokuvaajakin on paikalla. –No, tanssimaan pitää laittaa meikkiä, mutta risteilylle voi tulla ilman. Lahtelaiset Pyry, 12, ja Elli Salmén, 9, istuvat täpinöissään salongissa. Puhe virtaa, päät kääntyilevät ja viinerit katoavat vauhdilla. –Tämä on pieni, mutta tosi kiva laiva, sisarukset summaavat ensivaikutelmiaan. Laivalla he ovat olleet aiemminkin, mutta eivät kuulemma näin hienolla. Aino on heidän mielestään ihan yhtä hieno kuin Ruotsin laiva – paitsi että juustopöytä puuttuu. Pyry on itsekin veneilijöitä. Tänä kesänä hän purjehtii ensimmäistä kertaa Tallinnaan partiolaisten kanssa heidän veneellään. –Mutta tänne kyllä voisi tulla toistekin. "Tanssimaan pitää laittaa meikkiä, mutta risteilylle voi tulla ilmankin. Asiakas Ritva Koivisto Jorma Rantanen on kokenut kippari. Elli Salmén, Janne Haikonen ja Pyry Salmén uskaltautuivat nauttimaan kirpeästä kevätilmasta laivan kannelle. Anja Malminen ja Ritva Koivisto nauttivat risteilystä kahvikupin ääressä.


ESS Kesälehti | 2017
To see the actual publication please follow the link above