minun valintani
Maapallon
edunvalvoja
WWF:n tuleminen Dittmar & Indreniuksen pro bono
-asiakkaaksi johdatti Raija-Leena Ojasen lähes 30 vuoden
jälkeen uudelle polulle.
TEKSTI MIINA POIKOLAINEN // KUVAT MIKKO KAUPPINEN
Kun Raija-Leena Ojanen aloitti nuorena juristina Ditt-mar
& Indreniuksella vuonna 1988, toimistossa työs-kenteli
kuusi juristia. Hänen lähtiessään vuonna 2018
juristeja oli 60. Hän ehti nähdä, miten ala kasvoi, kan-sainvälistyi
ja tasa-arvoistui. Aluksi, kun juristeja oli
vähän, kaikki tekivät kaikkea: Ojaselle tulivat tutuksi
muun muassa yhtiöasiat, sopimukset, rahoitus, kiin-teistöt
ja työsopimukset.
– Ominta aluettani oli yritysten laaja-alainen neuvon-anto
sopimusneuvotteluissa ja muissa asioissa, jotka
eivät rajoitu yhteen oikeudenalaan, hän muistelee nyt
WWF:n toimistolla istuessaan.
Parasta työssä Dittmarilla olivat Ojasen mielestä
pitkäaikaiset asiakkaat, joiden kanssa pääsi näkemään,
miten sopimukset toimivat käytännössä.
– Minulle jatkumo oli tärkeää. Kun tekee samojen
yritysten kanssa 20 vuotta töitä, silloin näkee työnsä jäl-jen
ja sen, miten sopimuksen kanssa eletään; mistä lau-sekkeesta
tulee riita ja jos tulee, niin miten se ratkotaan.
Tuo sama pyrkimys jatkuvuuteen ja tulevaisuuteen
katsomiseen on keskeistä Ojasen nykyisessäkin tehtä-vässä
WWF:n oikeudellisena neuvonantajana.
HAAVEISSA HAAG
Nuorena Ojasta kiinnostivat kielet ja juridiikka. Kun
hän 16-vuotiaana lähti Yhdysvaltoihin vaihto-oppi-laaksi,
hän kirjoitti hakemukseen haluavansa juristiksi
ja hoitamaan nimenomaan kansainvälistä juridiikkaa.
– Muistan, että minulla oli sellainen haave, että mi-nusta
tulee tuomari Haagin tuomioistuimeen, hän
hymyilee.
Tie vei kuitenkin kansainvälisen oikeuden sijaan
yritysten neuvonantajaksi. Kansainvälisyys toteutui
hänen avustaessaan ulkomaisia yrityksiä niiden liike-toiminnassa
Suomessa.
Dittmar & Indreniukselle Ojanen kertoo pääty-neensä
”vähän vahingossa”.
– En olisi ikinä hakenut Dittikselle, ellei eräs kotka-lainen
juristi olisi kertonut minulle, että ”Raija, se on
hieno toimisto, hae sinne!”, hän nauraa.
Toimiston vanhat asiakkaat olivat aluksi epäileväi-siä,
kun nuori naisasianajaja ryhtyi hoitamaan heidän
asiaansa.
– Ilman kravattia en vastannut sen ajan mielikuvaa
liikejuristista. Mutta kun annoin käyntikortin, jossa
luki varatuomari, niin he myöntyivät, että ehkä minä-kin
jotain osaan.
Asianajajan työn piti olla Ojaselle vain väliaikainen
ratkaisu, mutta mielenkiintoiset tapaukset, vastuulli-nen
ja kehittyvä työnkuva sekä alati kasvava toimisto
ja osakkuus alkoivatkin tuntua hyvältä.
– Niin minä sitten huomasin jääneeni, enkä missään
vaiheessa suunnitellut lähteväni pois, hän kertoo.
KOHTI UNELMIA
Ojasen ja WWF:n yhteinen taival alkoi kymmenisen
vuotta sitten, kun WWF tuli Dittmarille pro bono
-asiakkaaksi.
– Sen asiakkuuden tiesin heti haluavani itselleni.
Ojanen sai haluamansa ja vastasi vuosia järjestön
hallinnollisista asioista; rekisteröinneistä, vuokrasopi-muksista
ja vastaavista. Yhteistyön kautta hän päätyi
WWF:n kutsulistoille ja osallistui järjestön tilaisuuksiin.
– Samalla altistuin uudelle tiedolle ja hahmotin, mi-ten
vakava tämän maailman tilanne on.
Viisikymppisenä Ojanen koki myös toisenlaisen
herätyksen.
– Olin aina halunnut mennä Yhdysvaltoihin teke-mään
LL.M.-tutkinnon, mutta se oli jäänyt. Kun oma
tyttäreni lähti opiskelemaan ja toimiston nuoret kä-
25